Мир сновидений

Hoi, on jo herata aika!»

Ei aanta vaheakana.

Tuluksilla tulta iski.
Katsoi pirtin, katsoi sintsin,
jo nousi ylistupahan,
missa nukkui nuorikkonsa;
lausui paasta portahien:
«On aika herata, armas,
kalpenevat aamutahdet.»

Vastausta ei vahinta.

Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
tunsi oudoksi olonsa,
verensa varisevaksi;
paatyi pirttihin takaisin,
luokse lieden luontelihe;
kivi on kylma kiukahassa.
Pilkisti pihalle tuosta:
hepo seisoi niinkuin seina,
mies korotti niinkuin kongas.

Muisti eilista muretta,
hyrahti hymyhyn huuli:
«Hyv’ on olla onnen myyra,
kuoma julkisten jumalten.»

Haukotteli haikeasti,
tuosta lautsalle laseikse,
paatti paivan nukkuvansa;
kaanti paata, siirti katta,
koetti kumpaakin sivua,
ei unonen tullutkana.

Kimposi koholle Tuuri,
sanan kirkkahan kirosi:
«Ei tasta pidot parane,
ellei vierahat vahene.»

Sanoi kylma kyytimiesi:
«Niinpa tielle tyontelemme.»

Tunsi Tuuri vierahansa,
sydan rinnassa savahti:
«Sain ma vuoden armon aian.»

Hyyrrepartainen hymahti:
«Liet saanut satakin vuotta,
etko jo erota jaksa!»

Ei muista elanehensa
Tuuri eilista enemman:
«Oli mulla poika pieni.»

Haastoi Tuoni haUavainen:
 «On jo kuollut, kuopattukin,
miespolven Manalla maannut.»
Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
jo tunsi jumalten lahjat,
lausui, synkasti saneli:
«Alkohot sina ikana,
alkohot juhliko jumalat
kera kansan kuolevaisen!
Jumaliir on juhlat pitkat,
ika kerkea inehmon,
nopsa niinkuin pyoran kehra.
Paivat kultaiset kuluvi,
aika armas lankeavi,
koyrtyvi urohon selka
noissa pitkissa pidoissa,
jumalaisten juomingeissa.»

Istui Kuolon koijasehen,
kuului kulkusten helina
hamarassa talviaamun;
kuului viela viittatielta,
jaalle jarvien havisi.

РОГОЖКА РЯЙККЕ